Avautuu uuteen välilehteen
X-Glass perheyritys Henry, Liisa ja Otto Elonen Porvoo

Porvoolainen lasialan perheyritys sukupolvien kokemuksella

X-Glass Oy on Liisa ja Henry Elosen vuonna 2009 perustama perheyritys. Yrityksen juuret ulottuvat kuitenkin paljon pidemmälle.

Tarinamme

Sodasta palattuaan Henry Elosen isä Tauno perusti Porvooseen lasitusliikkeen nimeltä Porvoon Lasihiomo. Henry kasvoi lasiliikkeessä pienestä pojasta asti oppien alan saloja isältään. 90-luvun laman aikana yritys ajautui konkurssiin, mutta Liisa ja Henry aloittivat toiminnan uudelleen Porvoon Lasin nimellä.

Vuonna 2009 nimi myytiin eteenpäin. Henry jatkoi lasialan konsulttina X-Glassin nimissä, Liisa puolestaan taidelasitöiden parissa. Vuonna 2015 he päättivät jälleen laajentaa, minkä seurauksena X-Glass palasi vanhoihin toimitiloihinsa Mestarintielle ja alkoi taas palvella asiakkaita täysipainoisesti. Vuonna 2017 alkoi sukupolvenvaihdos, kun poika Otto Elonen aloitti yrityksessä kokopäiväisesti.

Tauno Elosen toimelias asenne on edelleen X-Glassin toiminnan ytimessä.

Ihmiset X-Glassin takana

Henry Elonen

Henry vastaa X-Glassin teknisistä lasirakentamisratkaisuista aina ikkunoista ja ovista terassilasituksiin sekä autolaseihin. Lasiala on kulkenut verenperintönä isältä pojalle.

Liisa Heimo-Elonen

Liisa on lasitaiteilija, jonka käsialaa löytyy muun muassa Loviisan kirkosta ja Porvoon tuomiokirkosta. Hän vastaa X-Glassin taidelasitöistä ja järjestää myymälässämme lasityökursseja 4–8 hengen ryhmille.

Otto Elonen

Otto on yrityksen toimitusjohtaja ja edustaa perheen kolmatta sukupolvea lasialalla. Hän aloitti yrityksessä 2017 ja vie X-Glassia eteenpäin.

Mihin me uskomme

Pyrimme olemaan asiakkaillemme enemmän kuin pelkkä palveluntoimittaja. Haluamme auttaa löytämään ratkaisuja, jotka ovat esteettisiä, turvallisia ja parantavat arjen sujuvuutta.

Kannamme vastuuta myös ympäristöstä. Tarmolan kiinteistöjemme katolla on 132 aurinkopaneelia ja kaikki lasijätteemme kierrätetään uudeksi lasiksi tai rakennusalan tuotteiksi. Pyrimme tekemään ympäristöystävällisiä valintoja kaikessa toiminnassamme.

Tule tutustumaan

Myymälämme Porvoossa palvelee ympäri vuoden aukioloaikojemme puitteissa, tarkista ajankohtaiset aukioloajat yhteystiedot-sivuiltamme. Tervetuloa käymään ja ihailemaan lasiteoksia paikan päälle.

Ota yhteyttä
X-Glass perheyritys Henry, Liisa ja Otto Elonen Porvoo